Honkilahden Eräveikot ry on perustettu 11.11.1945
Seuran noin 200:lla jäsenellä on käytössään yli 13 000 hehtaarin metsästysmaat. Koskeljärvi on 800 hehtaarin kokoisena saaria ja niemiä täynnä olevana järvenä tarjonnut syksyisin upean sorsastusmahdollisuuden. Syyskuussa alkaa muiden pieneläinten metsästys. Jäniksiä ja kettuja onkin riittänyt hyvin saaliiksi. Viime vuosina supikoiria ja muita pienpetoja on pyydetty runsaasti.
Hirvenmetsästys kuuluu seuran tärkeänä tapahtumana joka syksyyn. Parhaina vuosina on ollut yli seitsämänkymmentä kaatolupaa. Nykyään on kaadettu enää parikymmentä hirveä. Näin hirvikantaa pienentämällä on saatu metsälle aiheutetut hirvituhot huomattavasti pienenemään.
Peuran kyttäys- ja ajojahti tarjoavat nykyisin eniten metsästystunteja Eräveikoille. Jahtiin on osallistunut lähes yhdeksänkymmentä metsästäjää vuosittain. Jokaiselle on hyvän peurakannan vuoksi riittänyt yksi peurankaatolupa.
Uutena jahtimuotona on Eräveikoille tullut Ilvesjahti. Ensimmäinen ilves kaadettiin vuonna 2015. Ilves on täytettynä kaikkien ihailtavan Honkilahden koululla.
Metsästyskoiraharrastus on hyvin suosittua. Riistapeltoja ja riistanruokintapaikkoja Eräveikoilla on paljon.
Seuralla on Honkilahden tien varressa riistankäsittelypaikka, Metsästysmaja ja Honki-Kota kokoontumisia varten.
Eräveikot ovat tarjonneet metsästysmaita vuokranneille maanomistajille vuosittain hirvipäivällisen tai hirvikeittoa. Tilaisuudet ovat olleet hyvin suosittuja. Toivottavasti näemme taas ensi syksynä näissä merkeissä.